Vihreällä sähköllä sinäkin osallistut ilmastotalkoisiin!

Huoli ilmastosta on noussut yhä useamman meistä kohdalla ja nyt tavalliset ihmiset miettivät ostamiensa tuotteiden ja palveluiden ilmastovaikutuksia entistä enemmän. Yhä useampi meistä haluaa pienentää omaa hiilijalanjälkeään, ja tätä halutaan tehdä mahdollisimman monipuolisesti, sillä yksi yksittäinen teko saattaa tuntua liian isolta ja radikaalilta. Vaikkapa autosta luopuminen tuosta noin vaan ei edes ole mahdollista monille. Onneksi tapoja säästää ilmastoa on monia, ja niistä löytyy varmasti jokaiselle sopiva.

Tässä artikkelissa pureudutaan yhteen melko yleiseen ja suomalaisten kannalta merkitykselliseen ilmastotekoon: sähköön. Pimeässä ja kylmässä Pohjolassa sähköä kuluu ihan kiitettävästi ja yksi tapa säästää planeettaa on miettiä oman sähkönkulutuksensa ilmastovaikutuksia. Tiesitkö esimerkiksi, että valaisimet ja kodin sähkölaitteet kuluttavat 13 prosenttia asumisen energiankulutuksesta?

Päivitä vihreämpään sähkösopimukseen

Vihreämmällä sähköllä pystyt helposti pienentämään asumisen aiheuttamaa kuormitusta. Jos et ole päivittänyt sähkösopimustasi vuosiin, saatat yllättyä sen aiheuttaman ympäristökuormituksen lisäksi myös sähkösi hinnasta. Näet nykyisen sähkösopimuksesi tilan yleensä sähkölaskun erittelystä. Jos sinulla on määräaikainen sopimus, se pitää luonnollisesti hoitaa ensin pois alta. Voit kuitenkin solmia uuden sopimuksen toisen yhtiön kanssa valmiiksi aikaisintaan kolmea kuukautta ennen määräajan päättymistä. Jos sopimus on toistaiseksi voimassa, saat tehdä uuden sähkösopimuksen vaikka saman tien.

Sähkösopimusten kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä sen nimi ei välttämättä kerro siitä, kuinka vihreää sähköä kotiisi saat. Esimerkiksi puun polttaminen on uusiutuva energiamuoto, muttei suinkaan päästötön, eli ei niinkään vihreä. Kun haluat pelata varman päälle, valitse vesi-, tuuli- tai aurinkosähkö: ne ovat päästöttömiä ja uusiutuvia. Vesivoima on itseasiassa myös halvin mahdollinen tapa tuottaa sähköä Suomessa.

Vihreämpää sähköä suoraan kotiin

Aurinkopaneelien asennuttamiseen on ihan hyväksyttävää hakea lainaa, sillä kysehän on investoinnista. Perinteisten pankkien rinnalle ovat viimevuosina tulleet myös joustoluotot, eli kulutusluotot, joiden avulla voit toteuttaa juurikin sellaisia projekteja, joita haluat. Siinä missä perinteistä lainaa hakiessa joudut erittelemään tarkasti lainatarkoituksen, kulutusluotto sopii myös aurinkopaneeleihin ja muihin täsmäprojekteihin, jotka eivät täytä vaikkapa remontin määritelmää.

Kannattaa myös muistaa, että aurinkopaneelien asennuttamisesta voi hakea kotitalousvähennystä. Näin ollen investoinnin kokonaiskustannukset pysyvät kurissa ja aurinkopaneelit alkavat maksaa itseään takaisin melko nopeasti.

Tätä takaisinmaksuprosessia voi nopeuttaa myös myymällä sähköä: mikäli aurinkopaneelisi tuottavat sähköä yli omien tarpeidesi, voit myydä ylijäämän sähköyhtiöllesi. Tästä pitää tehdä erillinen sopimus sähköyhtiön kanssa, ja asia kannattaa selvittää jo siinä vaiheessa, kun paneeleita ollaan harkitsemassa. Sähköyhtiölläsi saattaa myös olla kumppanuus jonkin paneeleita välittävän yhtiön kanssa, jonka kautta saat ne piirun verran edullisemmin.

Näe myös kodin laitteet investointeina

On tärkeää, että kodin laitteet kestävät mahdollisimman kauan, jotta niiden vaikutus ympäristöön olisi mahdollisimman pieni. Jos laite menee rikki, on sen korjaaminen aina parempi kuin pois heittäminen. Pitkään alalla toimineet kodinkonekorjaajat ovat havahtuneet siihen, että nykylaitteita ei edes voi korjata, koska niiden valmistajat tahkoavat enemmän rahaa, jos ihmiset vain ostavat uutta heti vanhan hajotessa.

Kodin laitteitta hankkiessa kannattaa panostaa laatuun; se kirpaisee vain kerran ja oikeasti hyvä laite täytyy ostaa vain kerran. Euroopan unionissa on myös valmisteilla laki, joka vaatisi kaikille unionin alueilla myytäville laitteille korjauskelpoisuutta. Näillä keinoilla pyritään varmistamaan myös se, ettei kuluttajaa johdeta harhaan katteettomilla ympäristölupauksilla, vaan kodin laitteen ympäristövaikutukset arvioidaan sen koko elinkaaren ajalta.

admin Author